11/01/2017

BERNER: Maantiet ulkoistetaan ja autoille digitaaliseen seurantaan perustuva kilometrivero

Min Anne BERNERin toimet aiheuttavat jatkuvaa närää. Nyt hän vaatii maanteiden ulkoistamista ja ja digitaaliseen seurantaa perustuvaa kilometriveroa. Ja kaikki voimaan ensi vuoden alusta. Absurdia!
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio suhtautuu epäillen Bernerin ajatuksiin siitä, että tiemaksuja perittäisin teiden käyttäjiltä paikannuksen perusteella. Aarnion mukaan seurantalaite voisi olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Epäilemättä!
St1n Mika Anttosen mukaan "Hanke on outo. En ymmärrä, mitä lisäarvoa liikenneverkkoyhtiöstä syntyisi. Missä on varsinainen pihvi?"

Oikeasti ei ole mitään tarvetta uusille järjestelmille ja niiden miljardi-investoinneille. Nykyinen polttoainevero toimii täydellisesti kilometriverona ainakin 15 vuotta <= uuden energia- ja ilmastostrategian mukaisesti meillä 2030 olisi 250 000 sähköautoa eli vain 10% henkilöautokannasta. Ja tarvittaessa polttoaineveroa voi jopa nostaa, koska toisin kuin historiassa nykyään Suomessa ei enää ole Euroopan kalleinta bensaa.
 
Berner ei ole päässyt selville vesille Finavia-sekoilustaankaan, vaan eduskunnan tarkastusvaliokunta edelleen tutkii asiaa, katso http://energiatyhmyrit.real.fi/2016/09/berner-kiistaa-kaiken.html. 12.01.2017 valtioneuvosto antoi asetuksen, jolla Finavia siirretään pois Bernerin näpeistä valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vastuulle. Peittelyä vai...?
 

No comments:

Post a Comment

Kirjoita tähän mielipiteesi.