28.12.2012

Uusi sulka Jan Vapaavuoren hattuun

Laivanrakentaja STX:n Turun telakka on hävinnyt Ranskalaisille kilpailun arviolta lähes miljardin euron arvoisesta risteilijätilauksesta.  Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ei aluksi halunnut kommentoida asiaa. Päätöstä tehdessään ministeri oli varmaankin saavuttanut infopyramidini noise => data => information => knowledge => wisdom mukaisen tietouden tason, mutta viisaus puuttui ja sen mukana kaikki!

Martin Saarikankaan mukaan Vapaavuori saattaa jäädä historiaan Suomen telakkateollisuuden tohoojana. Ja Vapaavuori lähtee Ranskaan tutkimaan mitä vilunkia Ranska oli tehnyt kaupan saadakseen.

26.12.2012

Loppu energiamääräysten typerälle kiristämiselle!

2010-energiamääräyksiin Ympäristöministeriö esitti tosi suuria kiristyksiä, mutta lopulta Tampereen teknillisen yliopiston tietäjät voittivat VTT:n tunarit, ja rakennusfysikaaliset riskit vältettiin. Tältä pohjalta syntyneen projektin FRAME tuoreet tulokset osoittavatkin vetäjänsä Juha VINHAn mukaan, että mm eristyspaksuuksia ei enää pidä lisätä. Projektin tulokset onkin uutisoitu kaikissa alan johtavissa medioissa. Tuoreessa lehdessä TM Rakennusmaailma #11/2012 sen päätöimittaja Juho HUTTULA ottaa voimakkaasti kantaa asiaan otsikolla Määräysten kiristäminen lopetettava.

Tästä tosin ERA17-addiktit eivät piittaa. Onneksi velkaantuvan valtion rahat eivät riitä näiden(kään) yltiöpäisten tavoitteiden rahoittamiseen.

5.12.2012

Kuiva sisäilma on pahasta!

Työterveyslaitoksen professori Kari REIJULA piti 20 Nov 2012 Kira-Foorumissa esitelmän otsikolla Sairaan hyvä sisäympäristö - miten se tehdään? Sen mukaan TTLn Sisäilmastokysely kertoo, että kuiva sisäilma on suurin olosuhdehaitta: 35% kaikista (naiset 42%, miehet 19%).