2.2.2018

Sähköautojen kotilataus tulee

Kuten olen sanonutkin nyt näyttää siltä, että EPBD-direktiivi menee läpi kuluvan vuoden aikana, jolloin sähköautojen latauksesta säädetään mm seuraavasti:
Ympäristöministeriö 1.2.2018 12.12
EU-maiden suurlähettiläät ovat eilen saavuttaneet Brysselissä sovun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistamisesta. Direktiiviehdotus vie EU:ta kohti energiatehokkaampia rakennuksia ja vähähiilistä rakennuskantaa muun muassa sähköautojen latausmahdollisuuksia ja rakennusten korjauksia vauhdittamalla.
Direktiiviehdotuksen mukaan uusiin tai laajasti korjattaviin asuinrakennuksiin, joissa on yli 10 pysäköintipaikkaa, asennetaan putkitus kaapelointia varten siten, että jokaiseen pysäköintipaikkaan on mahdollista myöhemmin asentaa sähköautojen latauspiste.
En ole perehtynyt EPBD-direktiivin uudistuksen perustelujohdantoon enkä sen valmisteluraportteihin. En myöskään teknisiin standardeihin, jotka ovat työn alla. Taulukossa kuitenkin tämän hetken käsitykseni kotilatauksesta:
Sähköauto vie energiaa noin 20 kWh/100 km. Jos oletetaan, että kaupunkialueella päivittäistä automatkaa tulee 50 km, vastaa se10 kWh. Tämä on vain kolmannes Nissan Leafin akusta, jolloin myös päivittäinen latausaika putoaa kolmannekseen. Tästä seuraa, että parkkipaikalla (ulkona tai hallissa) ei kaikkien sähköautojen tarvitse olla latauksessa yhtä aikaa. Älykkäällä virranohjauksella (katkoo latausta tai alentaa latauksen tehoa) voidaan tehopiikkejä alentaa. Kun tuoreen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti meillä pitäisi vuonna 2030 olla 250,000 sähköautoa, se tarkoittaa, että 90 % autoista liikkuisi edelleen polttomoottorilla(kin). Epäilemättä pääkaupunkiseudulle sähköautoja tulee olennaisesti enemmän.
Summarum: Älykkäällä virranohjauksella sähköautojen tuleminen ei olennaisesti kasvata infran, tulokaapeleiden eikä pääsulakkeiden kokoja. Olennaista mielestäni nyt on, että vaadittaisiin kaikkiin uusiin asemakaavoihin ja tuleviin rakennuslupiin tarvittava putkitus ja kaapelointivalmius 230 V / 32 A jokaiseen autopaikkaan.
Vielä: Uusissakin taloissa sähkölatausvarauksia ja -paikkoja (230V/16A) on vain vähän tai ei ollenkaan. Sähköautojen "kierrätys" harvoille laturipaikoille ei voi onnistua, varsinkin kun paikat yleensä kuuluvat tiettyyn asuntoon (tai ovat erillinä osakkeina). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän mielipiteesi.