22.12.2017

Uudet rakentamismääräykset hätäisesti voimaan 01.01.2018

Ensi vuoden 2018 alusta astuu voimaan kymmeniä uusia ja uudistettuja rakentamismääräyksiä, jotka sisältävät tuhansia muutoksia nykyiseen. Suuri osa asetuksista tuli allekirjoitetuksi kuluvan vuoden viimeisinä päivinä, kuten tänään, eikä niitä vielä edes löydy ympäristöministeriön verkkosivuilta. Nyt kaikki määräykset ovat statukseltaan asetuksia, joihin liittyy perusteluosio. Ympäristöministeriöllä oli viisi vuotta aikaa tehdä paperit. Ohjeita ei ole vieläkään, vaan tulevat joskus jatkossa. 
Uudet määräykset tarkoittavat lähes poikkeuksetta kiristystä nykyiseen. Mitään laskelmia lisääntyvistä kustannuksista ei esitetä. Ja takaisinmaksuaikoja ei ympäristöministeriö perinteensä mukaisesti osaa tehdäkään.

Ympäristöminiteriön  rakennusneuvos Teppo Lehtinen ei näe aikataulussa ongelmia; hänen mukaansa ”Uudistamisessa on käyty koko ajan hyvää vuoropuhelua rakennusalan toimijoiden kanssa, ja uusien vaatimusten pääasiallinen sisältö on ollut jo pidempään alalla tiedossa”. Mitä bullshittiä! 

Tässä näkyy entisen ministerin Jan Vapaavuoren pitkä ja paha kädenjälki. Juuri Vapaavuori sai aikaan sen, että uudet kiristyvät säännöt piti saada valmiiksi ennenaikaisesti jo Suomen 100-vuotisjuhlien aikana vuonna 2017. EU ei tällaista kiirettä vaatinut, ja hallitusohjelmakin lupasi rauhallisempaa vauhtia.

Tästä löytyy Rakennuslehden tekemä hyvä yhteenveto Rakentamismääräykset 2018 (16p, 4.64MB).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän mielipiteesi.