22.12.2017

Uudet rakentamismääräykset hätäisesti voimaan 01.01.2018

Ensi vuoden 2018 alusta astuu voimaan kymmeniä uusia ja uudistettuja rakentamismääräyksiä, jotka sisältävät tuhansia muutoksia nykyiseen. Suuri osa asetuksista tuli allekirjoitetuksi kuluvan vuoden viimeisinä päivinä, kuten tänään, eikä niitä vielä edes löydy ympäristöministeriön verkkosivuilta. Nyt kaikki määräykset ovat statukseltaan asetuksia, joihin liittyy perusteluosio. Ympäristöministeriöllä oli viisi vuotta aikaa tehdä paperit. Ohjeita ei ole vieläkään, vaan tulevat joskus jatkossa. 
Uudet määräykset tarkoittavat lähes poikkeuksetta kiristystä nykyiseen. Mitään laskelmia lisääntyvistä kustannuksista ei esitetä. Ja takaisinmaksuaikoja ei ympäristöministeriö perinteensä mukaisesti osaa tehdäkään.

Ympäristöminiteriön  rakennusneuvos Teppo Lehtinen ei näe aikataulussa ongelmia; hänen mukaansa ”Uudistamisessa on käyty koko ajan hyvää vuoropuhelua rakennusalan toimijoiden kanssa, ja uusien vaatimusten pääasiallinen sisältö on ollut jo pidempään alalla tiedossa”. Mitä bullshittiä! 

Tässä näkyy entisen ministerin Jan Vapaavuoren pitkä ja paha kädenjälki. Juuri Vapaavuori sai aikaan sen, että uudet kiristyvät säännöt piti saada valmiiksi ennenaikaisesti jo Suomen 100-vuotisjuhlien aikana vuonna 2017. EU ei tällaista kiirettä vaatinut, ja hallitusohjelmakin lupasi rauhallisempaa vauhtia.

Tästä löytyy Rakennuslehden tekemä hyvä yhteenveto Rakentamismääräykset 2018 (16p, 4.64MB).

12.12.2017

UK: Kuluttajien tuottama sähkö rahaksi

Electricity network operators across England, Scotland and Wales have pledged to deliver £17 billion of benefits by 2050 after the renovation of the networks. They have made known about a common pledge to establish new markets to empower flexibility services that will compete with traditional investment.

According to the plans, consumers could sell electricity produced by solar panels and turbines or from electric vehicles or directly to neighbours via blockchain technology and be remunerated for that.

Businesses can also control their electricity use when they need it less and use smart energy efficient technology to manage consumption on distance as well as purchase electricity from battery storage. This is part of the Energy Networks Association’s (ENA) ‘Open Networks Project’ to take into consideration the modifications that need to be made in order to form a more flexible energy system. [emp]