27.10.2011

ERA17 TÖKKII

26 Oct 2011 pidettiin hankkeen ERA17 yksivuotispäivät. Paikallaolleena jäivät mieleeni mm seuraavat seikat:
  • Vuodessa ei projekti ollut saanut aikaiseksi mitään, vain pelkkiä aikomuksia.
  • Puheenjohtaja Jukka NOPONEN (Sitra) yritti yhä uudelleen puristaa esiintyjiltä positiivisia lauseita, turhaan.
  • Osmo SOININVAARA (yhdyskuntasuunnittelijako?) oli ainoa, joka suoraan tuki ERA17, varsinkin Jan Vapaavuoren kannattamaa kaupunkien vyöhykemallia, "Helsingin seutu on ympäristörikos."
  • Esa HÄRMÄLÄ (TEM) varsin suorasukaisesti tyrmäsi Soininvaaran puheet, eikä muutenkaan sanonut yhtään sanaa ERA17 puolesta. Oli myös varsin skeptinen talokohtaisesta energiantuotannosta; aurinko, tuuli.
  • Asuntoministeri Krista KIURU esiintyi asiallisesti ja sanoi suoraan, että "Ei pidä tavoitella kuuta taivaalta". Sanoi myös, että kaikki esillä olevaan kokonaisuuteen liittyvät valtion rahoitukset tulevat pienenemään. Toisti myös jo aikaisemminkin sanomansa, että kaikkien uusien rakentamisen energiamääräysten tulee olla kustannustehokkaita!!!
  • Ympäristöministeriön Teppo LEHTINEN ei sanonut mitään aiheestaan Rakentamismääräysten tiekartta, eikä mistään muustakaan. Mitään ei kuultu energiaremonttimääräysten tai uuden energiatodistuksen etenemisestä, cost optimalista puhumattakaan. Ministeri muistutti, että kaikissa muissa maissa on remonttimääräykset jo valmiina.
  • Veikko SIMUNANIEMI (Järvenpään Mestariasunnot Oy) kertoi maineikkaasta hankkeestaan. Kysyttäessä kuitenkin myönsi, että talo maksoi 15% ylimääräistä.
Hesari ei noteerannut tilaisuutta, kuten ei aikoinaan 2005 KIRA-Foorumin typerää VISIO 2010 julkistamista, jossa peräti pääministeri Matti VANHANEN todisteli vision puolesta. Visio ei toteutunut, kuten silloin paikallaolleena jo osoitinkin.