Loppusyksy kului uusien rakennusten energiamääräysten vatvomisessa. Esille ovat nousseet mm seuraavat tärkeät seikat:
- Vaikka lausuntoja tuli >100, niin useasti niiden sisältö on yleisluontoinen tai sitten rajoittunut vain oman edun puolustamiseen. Useimmat yritykset eivät lausuneet mitään, koska asiaan perehtyminen vie paljon työaikaa, joka kuluu hukkaan koska "vesi kuitenkin valuu hanhen selästä".
- Paljonko kiristystä? Ympäristöministeriö sanoo, että kiristys on 20%. Tämä merkitsee 45% kiristystä verrattuna 2008 alussa voimaantulleisiin määräyksiin. Missä ovat laskelmat?
- Mitä maksaa? Tässäkin kuten aina aikaisemminkin ympäristöministeriö sanoo, että rakentamisen lisäkustannus on 2-5%, jonka takaisinmaksuaika on vain muutamia vuosia. Ministeriö tietoisesti valehtelee: oikeasti takaisinmaksuajat ovat >100 vuotta. Missä ovat laskelmat?
- Missä viipyy kokonaan uusiksi menevä energiatodistus?
- U-arvot pysyvät ennallaan, mikä on hyvä (tosin hirsitalon poikkeus ei ole perusteltavissa).
- E-lukujen kertoimista riittää puhetta, vaikka ne ovat varsin oikeita. Jos/kun CO2-perustasta ollaan luopumassa ”politiikkapäätösten” hyväksi, niin kertoimet voisivatkin sitten olla melkein mitä tahansa.
- Pitääkö kaikkien rakennusten tiiveys todella mitata? EPBD-direktiivi ei tätä vaadi!
- Miksi uusiutuvaa energiaa >25%? RES-direktiivi ei tätä vaadi!
- Miksi ilma-ilma lämpöpumppua ei hyväksytä? RES-direktiivin mukaan tällainen pumppu jopa lasketaan uusiutuvaksi energiaksi, jolloin sanottu 25% vaatimuskin olisi edullisesti täytettävissä.
- Miksi suorasähkö ei kelpaa? Sähköä tarvitaan jokaisessa talossa. Miksi ei passiivitalon tai lähes nollaenergiatalon vähäistä lämmitystarvetta saa hoitaa sähköllä? RES-direktiivi ei kiellä sähkölämmitystä! Miksi halpa sähkölämmitys on "paha", mutta teknisesti epäkypsä ja kallis sähköauto "hyvä"? Kun sähköauton kulutus kerrotaan samalla kertoimella 2.0, havaitaan sekin, että bensiini- ja dieselautojen päästöt ovat samalla viivalla sähköautojen kanssa.
- Kuinka kaikki kaukolämpö voi olla uusiutuvaa energiaa? RES-direktiivin mukaan vain sen uusiutuvalla polttoaineella tuotettu osuus voidaan laskea uusiutuvaksi.
- Pientalojen kesäaikaiseksi jäähdyttämiseksi etelä- ja länsi-ikkunoille edellytetään auringon kokonaisläpäisykerroin g<0.4. g-arvo kuitenkin vaikuttaa suoraan tilojen talviaikaiseen ulkoiseen lämpösaantoon; mitä pienempi g, sitä vähemmän aurinko lämmittää huonetiloja. Onko todella niin, että pohjoisessa Suomessa suositaan mieluummin jäähdytystä kuin lämmitystä? Muutoinkin määräykset jälleen keskittyvät pientaloihin. Kun uudet määräykset johtavat mm kesällä ylilämpenemiseen varsinkin kerrostaloissa, niin miksi tähän ei puututa?
- Ja vielä: Harhaanjohtava vanha ilmaus lämpökuorma ð lämpösaanto (as per uusi energiasanasto 2010 ï minun "keksintöni"; mm RT vaatii tätä).
- Näyttääkin siltä, että Ympäristöministeriö ei ole lankaan huolissaan kustannuksista ja rahasta. Lisäksi se on luomassa määräyskokoelmaa, jonka monimutkaisten energialaskelmien tekemisen osaa aluksi alle 10 insinööriä, ja joka maksaa enemmän kuin talon varsinainen suunnittelu! Kun normitalkoilla säännöstöä piti vähentää, niin tässä se kuitenkin kasvaa entisestään.
- Tulossa on vielä uusi määräys, jonka mukaan jos taloon tehdään remontti, jonka kustannus on yli 25 % talon arvosta tai yli 25 % talon vaipan neliöistä, niin talo pitää korjata kokonaisuudessaan (korjaamiselle ehkä vuonna 2013 tulevien) uusien määräysten mukaiseksi! Tämä on taloudellisesti mahdoton vaatimus.
- Nyt ehdotetut määräykset ovat radikaali muutos aikaisempaan, ja aiheuttavat kohtuuttomia lisäkustannuksia uudisrakentamiselle (jatkossa myös korjausrakentamiselle). Niinpä rakennusten uudet energiamääräykset pitäisi säätää lailla eikä vain asetuksella. Lisäksi kustannusten pitää olla kohtuullisia! EUn RES- ja EPBD-direktiivit selkeästi mahdollistavat investointikustannusten kohtuullisuuden harkinnan sekä jopa vaativat optimaalisten elinkaarikustannusten laskennan ja ratkaisut ð ei siis liikaa rahaa energiansäästöön.
Kun on kuunnellut ja lueskellut Ympäristöministeriön ja asuntoministerin puheita, niin ovat ne keskittyneet kaikkien muutosten vastustamiseen, jopa niiden leimaamiseen virheellisiksi. Aikalisän ministeri toki joutui ottamaan, mutta muutoin ei hyvältä näytä.