31.3.2015

Paavo Lipponen: Suomesta arktisen politiikan johtaja

Entinen päämin Paavo LIPPONEN teki EKn konsulttina selvityksen arktisen alueen tulevaisuudesta. Lipposen mukaan suomen on otettava johtoasema EUn arktisessa ja pohjoisessa politiikassa. Siis Suomi johtamaan Ruotsia; Barentsinmeren ranta-valtiot Norja ja Venäjä kun eivät kuulu EUhun. Samalla "Norjan kuningassuvun jälkeläinen" muisti myös korostaa ruotsinkielen asemaa.
Ehdottaa hyvän maantieyhteyden perustamista Kilpisjärven kautta Tromssaan ja rautatietä Ruotsin kautta Narvikiin. Tässä on järkeä, varsinkin verrattuna paljon puhuttuun jäämerenrataan.

25.3.2015

Vuosaaren biovoimalaitos - järki käteen, please!

Helsinki kaavalee suuren biopolttoaineita käyttävän voimalan rakentamista Vuosaareen. Voimala maksaisi peräti 1.2 GEUR. Hesarissa 25.03.2015 Timo KORPELA on (jälleen) kirjoittanut asiaa. Hän sanoo, että tällaisen voimalaitoksen seurauksena valtio  menettäisi hiiliveroja 43 MEUR ja joutuisi maksamaan puutukiaisia 63 MEUR vuodessa. Eli yhteensä koko maan veronmaksajat tukisivat Helsingin energiaratkaisua 106 MEUR joka vuosi.
Missä ovatkaan aurinko-, tuuli-, vesi- ja ydinvoima?

20.3.2015

Energiantuotannon CO2-päästöt kasvaneet 20%

Valtio toteutti 2011 energiantuotannon "vihreän verouudistuksen". Tämän seurauksena kivihiilen käyttö on vain kasvanut. Pöyryn tutki päästöt kaupungeissa Helsinki, Espoo, Vantaa, Lahti ja Tampere. Selvityksen mukaan kaupunkien CO2-päästöt ovat kasvaneet viidenneksellä.
Tosi vihreää!

14.3.2015

Sato: 15 m2 ihmisten säilytyskoppeja Vantaalle

Asuntosijoitusyhtiö Sato yrittää rakentaa Martinlaaksoon 15 m2 pienuisia koppeja asunnoiksi. Tämän rakentamismääräysten vastaisen hankkeen sanotaan tarjoavan edullisia vuokra-asuntoja köyhille ja sinkuille. Kuukausivuokraksi ilmoitti 500 EUR eli 33 EUR/m2. Jopa Helsingin keskustassa yksiön neliövuokra on halvempi Vantaa ja Espoon korpilähiöistä puhumattakaan.
Toivottavasti tämä hanke kokee äkkikuoleman.

13.3.2015

Omakotitalojen energiatodistuksen parannukset jyrättiiin!

Vuosi sitten tehdyn kansalaisaloitteen pohjalta eduskunta antoi lausuman, jonka mukaan "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimenpiteisiin pientalojen energiatodistuksen sisällölliseksi muuttamiseksi helpommin ymmärrettäväksi poistaen
energiamuotojen kertoimista aiheutuvat vertailtavuusongelmat."
Joulukuussa asuntomin Pia VIITANEN asettikin toivorikkaasti työryhmän selvittämään omakotitalojen energiatodistusten kehittämistä. Tämä ympäristöministeriön dominoima työryhmä sai lisäajan jälkeen raporttinsa valmiiksi 12.03.2015. Raportissa esitellään viisi erilaista pientä muutosmahdollisuutta nykyiseen menettelyyn, mutta mikään muutos-vaihtoehto ei työryhmälle kelvannut; katso raportti (79 p, 3.19 MB).


Työryhmän jäsen Suomen Omakotiliitto ry joutui jättämään raporttiin radikaalin eriävän mielipiteensä. Siinä todetaan mm, että työskentelyn aikana työryhmän enemmistön tavoitteena on ollut vain keksiä perusteluja sille, että energiatodistusta ei voitaisi muuttaa. Omakotiliiton tekemät eri mallien arvioinnit poistettiin määräenemmistön päätöksellä raportista.

Edes esillä ei liene ollut paras vaihtoehto, jonka mukaan energiatodistus perustuisi käytetyn energiamuodon hiilidioksipäästöihin (kuten Englannissa), jolloin e-kerroin muuttuisi CO2-kertoimeksi. Tällöin sähkön kerroin muuttuisi nykyisestä 1.7 ð 0.3, ja puolen miljoonan sähkölämmitteisen omakotitalon huono todistus muuttuisikin hyväksi, kuten oikein on (lue artikkelini TM Rakennusmaailmasta #8/2014).

Tässä taas kerran nähtiin sekin, että eduskunnan valiokunnan mietinnön perusteluilla ei ole mitään merkitystä. Eikä edes eduskunnan hyväksymillä ponsilla, lausumilla tai muilla perusteluilla, vaikka päätöksen sanamuoto olisikin Eduskunta edellyttää, että... (katso kirjoitukseni 14 Nov 2014).

Asuntomin Viitanen kuitenkin lupasi hyvää ja kaunista: Pientalojen energialuokat tulevat perustumaan laskennalliseen kulutukseen ilman energiamuotokerrointa ja jatko-valmistelussa tullaan myös tarkistamaan energiamuotokertoimien tasot. Pelkkää vaalipropagandaa; ymmärtääköhän ministeri edes mistä puhuu.

12.3.2015

Talvivaara kaupaksi

Sijoitusyhtiö Audley Capital Advisors [GB] on solminut ehdollisen sopimuksen Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan ostamisesta sen konkurssipesältä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.
Audley-konsortio olisi uuden kaivosyhtiön pääsijoittaja 85 prosentin osuudella. Suomen valtion erityisyhtiö Terrafame on mukana 15 prosentin osuudella. Audleyn ohella konsortio koostuisi useista toimijoista, mukaan lukien globaalisti tunnetusta sijoittajasta.
Kauppahinta ei ole julkinen. Kauppahinnan lisäksi Audley-konsortio ja Terrafame aikovat sijoittaa yli 200 miljoonaa kaivoksen uudelleenkäynnistämiseen. Min Jan VAPAAVUORI vielä erikseen halusi sanoa, että Pekka PERÄllä ei sitten ole mitään roolia uudessa kaivosyhtiössä.

Pörssinoteeratun emoyhtiön Talvivaaran 80,314 osakkeenomistajaa menettänevät rahansa. Samalla veronmaksajat menettävät 150 MEUR Solidiumin sijoituksen muuttuessa arvottomaksi.

5.3.2015

Demariministerit: Lähiökehityksestä vientiruote – anna mun nauraa

Asuntoministeri Pia Viitasen (sd) perustama lähiöneuvottelukunta aloitti työnsä vuoden 2014 tammikuussa. Tavoitteena on kehittää lähiöitä ja lähiöpolitiikkaa niin, että asuinalueiden eriytyminen pysähtyy ja asukkaiden hyvinvointi lisääntyy. Asuntoasiat ovat kuitenkin vain yksi puoli lähiöiden kehittämisessä. Siksi Viitanen pyysi mukaan työministeri Lauri Ihalaisen (sd), peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd), sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) ja opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd).

Nykyinen neuvottelukunta päättää työnsä, mutta lähiöitä ei ole saatu valmiiksi. Ihalainen ajattelee jo pidemmälle lähiötyön yhteiskunnallista merkitystä. "Hyvien lähiöiden kehittämishanke voisi olla joskus vientituote, jos osaisimme oikein kehittää tätä elävän, tasa-arvoisen ja yhteisöllisen lähiön konseptia. Konseptilla on maailmalla kysyntää. Monissa maissa eriarvoistumisen ongelmat ovat paljon, paljon suurempia", sanoo Ihalainen. Ainakin Viitanen antaa idealle peukkua.
Moni maa on työstänyt asiaa jo vuosia. Suomi lähtee nollasta, ja eikö vain heti vientituotteeksi. Yleensäkin näyttää olevan niin, että kun meillä tehdään selvitys (ja useimmiten epämääräinen strategia) jonkin huonolla tolalla olevan asian korjaamiseksi, niin samalla se korjataan ”Euroopan parhaaksi” ja siirrytään ”maailman johtavaksi maaksi” asiassa.
Epärealistiset tavoitteet ovat haitaksi koko asialle; "tää on taas sitä samaa tyhjää liturgiaa"...

27.2.2015

Pekka PERÄ: Vapaavuori valehtelee

Talvivaaran kaivoksen perustanut Pekka Perä hiiltyi ministeri Jan Vapaavuoren julkisuudessa esittämistä syytöksistä.
Vapaavuoren mukaan kaivos oli huonossa kunnossa, varaosavarastot tyhjiä, huollot tekemättä ja kaivos muutenkin kaikin puolin rempallaan. Syytösten perusteella Talvivaaran entinen johto eli Pekka Perä on toiminut erittäin vastuuttomasti.
Perä ampuu alas kaikki Vapaavuoren esittämät väitteet.
"Kaivos oli täysin toimintakunnossa. Ongelmat johtuvat juuri konkurssista. Kaivokselle liikkuu jatkuvasti isot volyymit tavaraa. Konkurssihetkellä kaikki tavaraliikenne pysähtyi, tilaukset peruuntuivat. Se ottaa konkurssipesältä tai keneltä tahansa pitkän ajan saada hankintaketju toimivaksi", sanoo Perä.
Metallitehdasta oli Perän mukaan huollettu, mutta pitkää huoltoseisokkia Talvivaara pyrki välttämään.
"Kaikki välttämättömät huollot oli tehty, laitteet pidettiin asianmukaisessa kunnossa", Perä sanoo. Hänen mukaansa yksikään konkurssin aikana vikaantuneista laitteista ei ole sellainen, jonka vika olisi johtunut huoltoseisokin puutteesta.
Vettä puhdistava käänteisosmoosilaitos oli huollossa jo konkurssihetkellä. Uuden laitoksen toimitus keskeytyi konkurssin vuoksi, laitos oli maksettu etukäteen lähes kokonaan. Laitoksen ja metallitehtaan käyttövastuu siirtyi konkurssihetkellä pesänhoitajille.
Perän mukaan kaivoksen vesimäärät eivät ole voineet tulla valtiolle yllätyksenä, koska kaivos raportoi tilanteesta Ely-keskukselle jatkuvasti.
"Heillä on ollut hyvin tiedossa vesitilanne koko ajan. Se ettei valtiolla olisi ollut tilanne tiedossa, on täysin valehtelua."
"Elyn seuranta oli koko saneerausajan täysin kohtuutonta ja aikaa vievää. Meidän piti raportoida vesitase, vesitase-ennuste, urakoitsijoiden käyttö, kemikaalivarastot, kunnossapitotyöt... Raportin lisäksi kaivoksella oli 1-2 tarkastusta viikossa."
Perän mielestä Vapaavuori ja ely-keskus antavat asioista väärän kuvan.
"Talvivaarassa on pakko lähteä poikkeusjuoksutuksiin, ja sille on löydettävä syy. Poikkeusjuoksutukset ovat mahdollisia vain, jos ilmenee jokin 'ennalta-arvaamaton asia'. Jos annetaan kuva, että vanha johto on ollut vastuuton ja johtanut harhaan, sitä voi ehkä sanoa ennalta-arvaamattomaksi", Perä epäilee Vapaavuoren motiiviksi.
"Surkuhupaisaa on, että kansliapäällikkö [Hannele] Pokka oli eturivissä tiukentamassa entisestään poikkeusjuoksutusten myöntämisedellytyksiä viime syksynä voimaan tulleessa uudessa ympäristönsuojelulaissa. Hän myös moitti julkisesti Talvivaaraa sen hakiessa vastaavissa olosuhteissa poikkeusjuoksutuslupaa syksyllä 2012 ja keväällä 2013. Nyt kanta näyttää muuttuneen."
"Ehkä Vapaavuorta pelottaa myös se, että hän tulee näyttämään tosi hölmöltä, kun hänen haluamansa konkurssin aiheuttamat kulut veronmaksajille paljastuvat. Ne ovat helposti yli sata miljoonaa euroa."
Perä ihmettelee sitäkin että vastuuttomaksi syytetty johto jatkaa käytännössä yhä töitä lähes vanhassa kokoonpanossaan, mutta konkurssipesän alaisuudessa.
Käytännössä uusi johto jatkaa sitä, mitä vanha johto aloitti. Joukosta puuttuvat käytännössä vain Perä sekä talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde.
"Konkurssin takia muutama on irtisanoutunut", Perä täsmentää.
 Yhdestä asiasta Perä on Vapaavuoren kanssa samaa mieltä: kaivoksen vesitilannetta on nopeasti helpotettava.  [te]

25.2.2015

Poistuuko asuntolainan korkovähennys?

Ympäristöministeriön vetämän hankkeen Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus julkistettiin 24.02.2015. Raportissa on selvitelty nykytilaa sekä ehdotetaan useita toimia, jotka vaikuttaisivat tavallisen asukkaan elämään:
  • Valtio tukee asumista vähintäänkin noin 1,9 miljardia euroa vuositasolla. Siitä 1,4 miljardia oli vuoden 2013 tilastossa asumistukea, noin 300 miljoonaa verovähennysoikeutta ja pari sataa miljoonaa tuotantotukia. Luvut eivät sisällä toimeentulotukea eivätkä kaikkia laskennallisia verotukia.
  • Työryhmän puheenjohtaja Hannele POKKA: "Tällä vaalikaudelle emme onnistuneet saamaan mitään ratkaisua, joka olisi tuonut uusia toimintamalleja kohtuuhintaisen asuntojen markkinoille." Näin asuntoministereiden Krista Kiurun ja Pia Viitasen suurista puheista ja tynkäyrityksistä huolimatta.
  • Asuntolainan korkovähennys kokonaan pois 2019 mennessä; nyt vähennyskelpoista 65%.
  • Varainsiirtovero myös ensiasunnon hankkijoille (nyt asunto-osakkeilla 2.0, kiinteistöillä 4.0%)
  • Asuntokiinteistöjen (omakotitalojen) varainsiirtoveron alentaminen kahteen prosenttiin.
  • Nykyistä ASP-järjestelmää jatketaan.
Koko vaikeasti löydettävä raportti löytyy tästä (120 p, 1.15 MB).

TV-ohjelmassa A-studio Talk 05 Mar 2015 Hannele POKKA osoitti olevansa pihalla asiasta, jota oli vetämässä. Kahteen kertaan kysyttäessä hän sanoi, että ei muista vähentäneensä asuntolainan korkoja ja, että 1990-luvun alussa korkoja ei saanut vähentää ollenkaan. Sekoitti vielä koko jutun silloiseen asuntovähennykseen. Oikeasti oman asunnon lainakorot ovat olleet aina verotuksessa vähennyskelpoisia.

22.2.2015

Missä Euroopan korkeimmat rakennukset?

Hesarissa oli 16 Feb 2015 iso juttu pilvenpiirtäjistä. Jutussa oli joitakin puutteita ja virheitä. Kun puhutaan korkeista rakenteista, kannattaa pitää mielessä seuraava jako:

·         rakennukset
·         tornit
·         mastot
·         lisäksi: veden- ja maanalaiset rakenteet, joita löytyy jopa >4 km korkeita/syviä

Vuonna 1994 liityin jäseneksi korkeaa rakentamista edistävään ja tilastoivaan järjestöön Council on Tall Buildings and Urban Habitat - CTBUH. Olin mm yksi 18 kutsutusta asiantuntijasta, jotka äänestyksellä päättivät, että Kuala Lumpurin Petronas Towers (452 m / 1998) on maailman korkein rakennus, eikä Chicagon Sears (nyt Willis)Tower antenneineen (so antenneita ei laskettu mukaan). Viereisessä taulukossa näkyy Euroopan korkeimmat rakenteet.

Todettakoon vielä, että Venäjälle on rakenteilla 3 listassa sanottua korkeampaa rakennusta: 1 Pietarissa (Lakhta Center 463m) ja 2 Moskovassa (Federation Towers - Vostok Tower 373m ja OKO - South Tower 352m). Ja maailman lista muuttuu joka vuosi varsinkin Kiinan pilvenpiirtäjäbuumin seurauksena. Rakenteilla nyt on yhteensä yli 100 korkeampaa rakennusta kuin Euroopassa hehkutettu the Shard Lontoossa, ja suunnitteilla on lähes saman verran lisää.

Lähetin Hesarille yllä sanotun infon, jolloin lehden Kuiskaaja kirjoitti asiasta 21.02.2015 pitkän tästä löytyvän kommentin.