Economic, environmental & societal impacts for sustainable society.
Specialties: energy, carbon footprint and life cycle costing. © Villa Real ®
29.5.2013
VTT: Kylmien alueiden tuulivoimassa on "valtava mahdollisuus"
Näin sanoo VTTn tutkija Tomas Wallenius. "Kylmät seudut kiinnostavat tuulivoiman rakentajia harvan asutuksen ja hyvien tuuliolosuhteiden takia. Talvella tuulee enemmän kuin kesällä, ja tiheämpi pakkasilma lisää tuotantoa entisestään. Voimalan siipiin kertyy kuitenkin helposti jäätä. Jäätyminen aiheuttaa 3-10 prosentin tuotantotappiot vuodessa, mutta niitä voidaan pienentää jäänestojärjestelmän avulla." Ja Saksakin on kylmää aluetta. Niinpä!
22.5.2013
Sähkön tasalasku tulee takaisin!
Lehdessä Länsiväylä 03.10.2012 herätin kriittisen keskustelun siitä, että uusien "älyboxien" myötä sähkönkuluttajat pakotetaan siirtymään kulutuksen mukaiseen laskutukseen. Se tarkoittaa mm sitä, että kuluttaja joutuu joka kuukausi jännittämään tulevan laskun suuruutta ja rahojensa riittävyyttä talvella.
Eduskunnassa on nyt kuitenkin käsiteltävänä uusi Sählömarkkinalaki (HE 20/2013). Sen mukaisesti tasalaskun voi saada halutessaan takaisin:
69 § Vähittäismyyjän laskutus
Maksutapoina on tarjottava ainakin laskutusjakson mukaiseen kulutukseen perustuva vaihtoehto sekä kuluttajan arvioituun todennäköiseen vuotuiseen sähkönkulutukseen perustuviin tasasuuruisiin maksueriin perustuva vaihtoehto.
Kun lähes kaikki kuluttajat on jo siirretty kulutuksenmukaiseen laskutukseen, seuraa muutoksesta takaisin tasalaskutukseen iso rumba. Pyrin seuraamaan asian edistymistä, jolloin erityistä huomiota kiinnitän siihen, että siirrosta ei synny lisäveloitusta eikä tasalaskukuluttajille aseteta mitään ylimääräisiä maksuja; olipa kyseessä energia- tai siirtolasku.
Aiheesta lehdessä Länsiväylä 29 May 2013 ollut kirjoitukseni löytyy tästä.

10.5.2013
Kiinalaiset aurinkopanelit rangaistusverolle 12 => 47 %
EU seuraa USAn mallia ja suojelee omaa aurinkoenergiateollisuuttaan rankaisemalla tuontia Kiinasta:
The European Commission has decided on May 8 to impose import duties on Chinese solar panels in a move which aims to curb China's dominance of the market. The decision, while meant to protect European producers against cheap imports, could risk disappointing China.
Chinese solar panel producers could face import tariffs of up to 68% in the European Union, with tariffs that will vary from 37% to 67.9% and is probable to come into effect by June. EU commissioners supported EU trade chief Karel De Gucht's proposal to levy the provisional duties by June 6 and make Chinese solar exports less attractive. A Chinese solar panel manufacturer responded with anxiety to the European Commission's announcement of new tariffs on China's solar companies starting in June.
The investigation is the biggest the Commission has ever launched, although Brussels is trying to tread a careful path, as they needs China which is the EU's second largest trading partner, to help exit from recession. Trade specialists from all the European Union countries will be meet on May 15 in Brussels, and are probable to support the decision, even if their position is non-binding. The EU duties will come into effect once the Commission will publish the decision in its Official Journal. Chinese solar panel production increased significantly between 2009 and 2011, with EU producers declaring that Chinese companies have captured more than 80 % of the European market, exporting 21 billion euros ($27 billion) to the European Union in 2011.
According to the European Photovoltaic Industry Association in 2012, Germany was the world's biggest market, followed by China, Italy and the United States with Germany that has installed more solar panels than any other country in 2012, at 7.6 GW of newly connected systems, while China has installed 5 GW. [emp 10.05.2013]

22.4.2013
Noki ja metaani off!
HYn prof Atte Korhola kirjoitti tänään Hesarissa ilmasto-ongelmista. Kirjoituksen pääpointti oli, että vähentämällä noen (GWP=600) määrää ja metaanipäästöjä (GWP=20, oikeasti =25) päästäisiin nopeasti ilmasto-ongelmien ratkaisuun. Tässä Korhola yhtyy Hillary Clintonin Climate and Clean Air Coalition hankkeeseen, josta olen aikaisemmin kirjoittanut. Nokea olisikin helppo rajoittaa, mutta metaanipäästöjen vähentäminen on vaikeaa, eikä Korholakaan tästä kertonut.
18.4.2013
3 vuoden punnerruksesta 10 keskustelunavausta
Rakennuslehden mukaan Tekesin rahoittaman ApRemodel-hankkeen 2010-13 johtoryhmä päätyi esittämään 10 keskustelunavausta, joiden pohjalta täydennysrakentamista ja lähiöiden uudistuvaa korjaamista pitäisi kehittää. Where is the beef? Mistä sitä rahaa tulee? Ja jälleen: Kotikutoinen hanke, jossa englanninkielisen nimen lisäksi vain yksi osallistuja Suomen ulkopuolelta.
29.3.2013
EU ei pääse 2020 energiatavoitteisiinsa
The EU's overall goal of increasing the role of renewable energy to 20% of consumption in 2020, with each member country having its specific one, is still unachievable, the European Union's executive body declared on 27.03.2013. At present, the EU has envisaged a 20% cut in emissions, a 20% energy share for renewables and a 20% improvement in energy efficiency by 2020. [emp]
Suomen tavoite on 38%, kolmanneksi korkein heti Ruotsin ja Latvian jälkeen.
28 Mar 2013 EU kuitenkin julisti uuden tavoitteen vuodelle 2030, jonka mukaan CO2-päästöt pitäisi saada alas 40%. Vielä EUlla on tarkoitus saada päästöt vähenemään 80-95% vuoteen 2050 mennessä. Aikamoisia tavoitteita kun ottaa huomioon, että EUn osuus maailman CO2-päästöistä oli toissa vuonna 11% => tuskinpa määrää mailmaa.

23.3.2013
Mitä bensaa ensi vuonna?
20 Mar 2013 julkistettiin Kansallinen energia- ja ilmastostrategia, jonka mukaan "EUn vuoden 2020 uusiutuvan energian velvoite tieliikenteen polttoaineille on 10%, mutta Suomi on kansallisesti päättänyt korkeammasta 20% tavoitteesta. Tavoitteen toteutuminen on varmistettu lainsäädännöllä." Aiheuttaa kysymyksiä:
- Milloin ja missä laissa tästä on päätetty?
- EUssa keskustellaan koko uusiutuvan polttoaineen (esim etanoli) järkevyydestä; direktiiviehdotus jo rajoittaisi ainakin ravintokasveihin perustuvien ensimmäisen sukupolven biopolttoaineiden osuuden 5%iin.
- Jarl Ahlbeckin kirjoituksessa eilisessä Tekniikka ja talous -lehdessä todettiin kaikki Suomessa meneillään olevat hankkeet (Fortum, Fuel Nordic, Neste Oil, UPM, St1) toisen sukupolven biopolttoaineen tekemiseksi toivottomiksi. Vain Vapon prosessille antoi toivon kipinää.
Koko strategia löytyy tästä: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (53p, 0.36 MB).
21.3.2013
Mihin kuluvat ympäristöministeriön rahat?
Entinen asuntoministeri Jan Vapaavuori aina kiitteli ympäristöministeriötä, kuinka se pienellä henkilökunnalla saakin niin paljon aikaan. Hesarin juuri ilmestyneen selvityksen mukaan 2012 sisäministeriön (269 hlö) hallintokulut olivat 1.7% sen määrärahoista, ja se teki 8 lakiehdotusta Samankokoisen ympäristöministeriön (286 hlö) hallintokulut olivat peräti 12.4% sen rahoista eli 7-kertaiset, ja aikaiseksi se sai 9 lakiehdotusta. Ei vaikuta tehokkaalta! Kansliapäällikkönsä Hannele Pokan mukaan rahat kuluivat lämmitykseen ja veteen (sic).
Entäpä Suomen energia- ja ilmastostrategia?
Valtioneuvosto lähetti 20 Mar 2013 kansallisen energia- ja ilmastostrategian selontekona eduskunnalle. Seuraavassa muutamia poimintoja paperista:
- Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta; vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.
- Sähkönkulutuksen ennakoidaan olevan 94 TWh vuonna 2020, eli 4 TWh vähemmän kuin strategiassa 2008.
- Tuulivoiman tavoite on 9 TWh vuonna 2025; tuotanto viime vuonna 2012 oli 0.492 TWh eli 0.6 % sähkönkulutuksesta.
- Aurinkovoimalle ei vieläkään mitään tavoitetta, tukea eikä syöttötariffia!
- Luodaan 2013 yksinkertaiset liittymistä ja verotusta koskevat menettelyt sekä yhtenäiset ohjeistukset pientuottajan sähköntuotannon myymiselle, hinnoittelulle ja laskutusmenettelylle; selvittely nettolaskutuksesta jatkuu (Suomessa kuulemma perustuslaillisia ongelmia!) ja nettolaskutus ei kuitenkaan koskisi verkkomaksua eikä arvonlisäveroa!
- Tavoitellaan Suomen energiateknologiaviennin kasvua 20 miljardiin euroon ja cleantech-viennin kasvua 38 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Epärealistinen tavoite - viime vuonna 2012 kaiken viennin arvo yhteensä oli 56.8 GEUR, eli pienempi kuin sanottu tavoite!
- Kustannustehokkuudesta ja takaisinmaksuajoista ei väliä
Julkaisu löytyy tästä: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (53p, 0.36 MB).
8.3.2013
Energiaremonttimääräykset tulivat, mutta...
Energiaremonttimääräykset tulivat viimein ulos. Jotta asiasta saisi jotakin tolkkua, pitää lukea ainakin 4/13 Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä, ja 81/2012 Laki maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muuttamisesta sekä vielä lain perustelut. Julkisille rakennuksille määräyksiä sovelletaan 01 Jun 2013 alkean ja muihin rakennuksiin 01 Sep 2013 alkaen. Seuraavassa muutama kommentti:
- MRL 117 g § sanoo, että Energiatehokkuutta on parannettava rakennuksen
tämän lain mukaan rakennus- tai toimenpideluvanvaraisen korjaus- ja muutostyön tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa.
- Energiaremontti on siis tehtävä, jos muu tarvittava remontti vaatii rakennus- tai toimenpideluvan. Omassa kaupungissani lupa vaaditaan ~kaikkiin remontteihin.
- Mikä on taloudellisesti toteutettavissa? MRLn perustelutekstistä löytyy ilmaus Taloudellisessa tarkastelussa käytetään soveltuvin osin samoja muuttujia kuin kansallisien vaatimustasojen yleisessä arvioinnissa käytettävässä kustannusoptimaalisuuslaskennassa; tarkastelujaksona käytetään asuinrakennuksissa 30 vuotta ja muissa rakennuksissa 20 vuotta. Tämä lause ei anna alkuunkaan tarvittavaa tietoa siitä, miten oikeasti eri tavoilla takaisinmaksu lasketaan.
- Cost Optimalista olen kirjoittanut paljon parin vuoden aikana. Tämä komission asetus eli José Manuel Barroson ukaasi astui voimaan jo vuosi sitten, ja sitä pitäisi soveltaa julkisiin rakennuksiin 09 Jan 2013 alkaen ja muihin rakennuksiin 09 Jun 2013 alkaen. Suomalaista sovellusta en siitä ole tähän päivään mennessä nähnyt (toki asetus sellaisenaan löytyy myös suomeksi ohjeineen).
- Asetuksen mukaan laskenta tulee tehdä nykyarvomenetelmällä (Net Present Value - NPV) kahdella tasolla: tavanomainen rahoituslaskelma sekä makrotaloudellinen laskelma, johon otetaan mukaan käytön aikaiset CO2-päästöt hinnoiteltuna 20-50 EUR/ton (hinta nyt 4 EUR/ton). Laskentaperiodi on 30 vuotta asunnoille ja julkisille rakennuksille sekä 20 vuotta kaupallisille rakennuksille. Seuraava kaavio näyttää nykyarvon kertymisen eri korkokannoilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)